maanantai 18. huhtikuuta 2016

Keväiset retket ja hetket

Huhtikuu on humauttanut hanget tänä vuonna toden teolla. Usein huhtikuun loppupuolellakin hiihdellään. Tänä keväänä huhtikuun alussa kotipihalla lumet ovat jo lähes sulaneet. 

Melkoisen hektistä on ollut arki tänä(kin) keväänä. Muutamana iltana viime viikolla otin arjen vastapainona kameran mukaan ja kuvailin keväistä iltaa. Koitelissa oli paljon vettä ja nuotiopaikat osin veden peitossa. Ihmisiä oli liikenteessä paljon, sekin varma kevään merkki. Rohkeimmat katujen uroot paistattelivat päivää kosken rantojen kivikoilla ilman paitaa. Vinkka oli melkoinen ja lämpötila nollan paikkeilla. Arska kuitenkin paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. 

Suomalaiset kaivautuvat keväisin esiin luolistaan ja naapureitakin näkee.

Keväisillä fiiliksillä ja valokuvilla kohti kesää:

Kiimingin Koitelikoski huhtikuun alussa 2016

















Ei kommentteja: