keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Paras kamera on mukana kulkeva.

Järjestelmäkamera on ihan järjetön romisko aina mukana kuljetettavaksi. Kyllä silti monesti harmittaa sen kotiin jättäminen. Kännykkä ja sen kamera ovat taas lähes aina mukana.

Kuljen työmatkaa pyöräillen useinmiten. Kännykällä tulee usein ikuistettua jokivarsi aamuisin. Se näyttää eriltä joka aamu. 

Auton ikkunastakin silloin tällöin maisemaa tiirailen ja varon ajamasta edelläajavan puskuriin. Yleensä autopäivinä on sitten komeimmat jokimaisemat. Ainakin kuvittelen niin ja päätän, että seuraavana aamuna taas fillaroisin.

Niin, ei sitä aina reissussa olla. Arkisessa ympäristössäkin on hienoa katseltavaa ja lapsiperheen kaaoksen ja ruuhkavuosien keskellä rauhoittaa kummasti, kun saa katsoa vaikka sitä jokivartta.

Toinen suosikkini on käppäillä Oulussa Pikisaaren ja Nallikarin suuntaan harrastusten kuskauksen lomassa. Tälle syksylle syksyn etenemisen on huomannut valon määrän vähenemisenä. Lunta vain odotellaan näille korkeuksille jo. 

Arkista maisemaa kännykällä ikuistettuna. 

Pikisaaresta merellepäin

V
Jokimaisemaa työmatkalla

Auringonlasku Pikisaaren sillalta kuvattuna

Jokivarsi aamusumussa


Valto pauhaa Oritkarissa


Citymaisemaa


2 kommenttia:

eppe11 kirjoitti...

Kauniita kuvia. Monesti niitä hienoja maisemia ja värejä löytyy ihan arkisistakin ympäristöistä. :)

Reppuheput kirjoitti...

Kiitos :-)