Lapsiperheestä blogin kirjoittaminen on oikeasti kuolleena syntynyt ajatus jo ihan syntyessään. Varsinkaan kun ei satu olemaan koneella istuvaa tyyppiä
"Post it" laput päiväkodin eteisessä lapseni lokeron kohdalla ovat historiaa. "Post it" lappuja kuitenkin löytyy. Päiväkirjani on pullollaan nuita keltaisia ja oransseja kauniiita lappuja ja jääkaapin ovesta ei enää erota lasten kuvia, laput ovat vallanneet oven. Pitäisi varmasti hommata isompi jääkaappi, sellainen kaksiovinen malli.
Korvasimme tosin tälle syksylle vanhat kunnon muistilaput sähköisellä perhekalenterilla. Ihan h...tin mahtavan hieno nimi, mutta niin ahdistava systeemi :-).
Perhekalenteria kun vilkaisee, ei tarvitse kahdesti miettiä, miten sitä aikaa ei oikeen tuppaa jäämään.
On harrastusta, vanhempainvarttia, palaveria, vanhempainiltaa, lääkäriä ja hammaslääkäriä ja kun nämä kaikki + listasta unohtuneet jutut kertoo kuudella ja ynnää, ohjelmaa on paljon. Nou hätä, vielä mennään muistamisessa 100 prosentin tasolla eli lentokone on pysynyt ilmassa koko syksyn ajan.
Neljänkymmenenviiden minuutin kuluttua on seuraava vanhempainvartti -kertoo sähköinen kalenteri -ja olen jo henkisesti varautunut siihen. Skippasin suunnitellun päivälenkin - koska aika ei sittenkään riittänyt ja siirsin lenkin tämän päivän kalenterissani vanhempainvartin ja partiokuskausten väliin. Ruuaksi annan lapsille eilisen lämmityksiä. Lapset kyllä protestoivat niistä, mutta olen ilmoittanut vierailevani jokaisen protestoijan asunnolla sitten kun ovat aikuisia. Minulle ei saa tarjoilla mitään lämmityksiä, se on ihan varma!
Päivälenkin skippaamalla saatoin pitää tällaisen luovan blogitauon. Priorisointikysymyksiä vain.
Ehkä ensi viikkoon?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti