tiistai 26. tammikuuta 2016

Talvivaunuilun Öökköset: Vaunun testausta Riisitunturin maisemissa talvella 2015

Ennen suunnitteilla olevaa Riisitunturin tämän talven valloitusta on hyvä muistella menneitä :-)

On täydellisiä retkiä ja sitten on niitä retkiä, jotka epätäydellisyydessään ovat täydellisiä ja ikimuistoisia. Lapsiperheessä ne voivat olla esimerkiksi hiihtolomia idyllisessä mökissä, jonka pesukoneen kestävyyttä testataan viikon verran. Epätäydellisillä retkillä voi myös sattua asioita, joita ei ehkä ole tullut ajatelleeksi.

Me opettelimme viime talvena talvivaunuilua ja erityisesti vaunun vetämistä talvella yhden epätäydellisen, mutta niin ikimuistoisen retken verran. Jarrullisen vaunun vetäminen kohtuullisella vetoautolla ei pitäisi olla ongelma talvikelillä. Pieni kurkistus sääennusteeseen voi olla silloin tällöin paikallaan. 

Reissu suuntautui Riisitunturin komeisiin tykkymaisemiin. Tykystä oli tosin jäljellä sillä reissulla vain murto-osa normaalin talven helmikuun tilanteeseen nähden. 

Matka vaunu perässä tällaiselle keski-ikäiselle tavistallaajalle  peilijäisellä tiellä oli seikkailu pahimmasta päästä. Onneksi takapenkillä ei ollut lapsilaumaa sillä kertaa. Kuusamontie oli vielä kohtuullinen ajettava, vaikka vettä satelikin. Viimeiset 90 kilometriä tietä Taivalkoski-Posio kestivät  meiltä kolme tuntia. Tie oli vesijäällä ja yhdistelmässämme ei ollut minkäänlaista pitoa alla. 

Aika villi tunne on, kun asuntovaunu lähtee heittelemään auton takana holtittomasti ja autonkaan renkaiden alla ei pitoa ole. 

Kävimme matkalla jonkinmoista keskustelua siitä, pitäisikö jääketjut viritellä auton eturenkaisiin. Lopulta tuli sitten mäki, johon yhdistelmä jäi ja saimme (tai mies sen teki) rinteessä pimeällä laittaa jääketjut Volkkarin eturenkaisiin. Ennen ketjuja auto lähti komeaan luisuun vaunuineen alaspäin - tulosuuntaan. Auton jarrun, käsijarrun ja vaunun jarrun avulla yhdistelmä kuitenkin pysyi tiellä. Minä hyppäsin kuskin paikalle ja poljin jarrua koko jääketjujen vaihtourakan ajan. 

Jarrua ei saamani jälkiohjeistuksen mukaan tarvitse polkea niin, että jalka menee auton lattiasta läpi. Ei se mennyt, mutta reisi kramppasi aika pahasti ja perille päästyämme piti vähän rentouttavaa ottaa lihaskipuun ja traumoihin. Siinä hötäkässä hävisi myös yksi kännykkä tienvarrelle, kun jouduin loikkimaan autosta ulos ja takaisin sisälle. 

Ehjin nahoin selvittiin ja perillä Lomakeskus Himmerkissä katsoimme tyytyväisenä iltaisin maailman huonoimpia elokuvia ja päivät kuluivat hiihdellessä ja lumikenkäillessä Riisillä ja Karitunturilla. 

Ihan varmasti minua ei saa asuntovaunun vetämiseen tai vänkäriksi jääkelillä enää koskaan. Sen verran itsesuojeluvaistoa minulla on. Paluumatka sujui kuitenkin kommelluksitta normaalissa talvikelissä. 

Säätiedotukseen on silloin tällöin aina hyvä vilkaista.


Riisin ja Karitunturin komeat maisemat: 











maanantai 25. tammikuuta 2016

Teerivaaralla lumikenkäilemässä

Tammikuun alkupäivien pakkaspäivänä lumikenkäilin Teerivaaralla. Aurausviitoilla merkitty reitti oli juuri aukaistu ja reitti oli lähes kulkematon. Lumikengille oli ihan mukavasti käyttöä, kun ei ollut valmiiksi tallattua polkua.  

Teerivaaralle on tälle talvelle merkitty kaksi rengasreittiä (3/4 km), jotka kulkevat osittain samaa reittiä. Reitti oli mukava ja ansaitsee mielestäni oman blogimerkinnän :-) Syötteen luontokeskukselta voi vuokrata lumikenkiä, joilla metsässä pääsee kulkemaan. Omani ovat muutaman vuoden vanhat ja niillä on ollut kovasti käyttöä. Kovalla pakkasella ei huvita hiihtää, joten lumikenkäily tarjoaa mukavan vaihtoehdon. Teerivaaralle noustessa pakkasta oli yli 20 astetta ja lumessa tarpoessa ei tullut nytkään kylmä. Lumikengät kannattaa säätää kengälle sopivan kokoiseksi - laiskana ajattelin ensin, että kyllä ne välttävät toisten kenkien säädöillä. Pienen umpihankeen sukeltamisen jälkeen päätin kumminkin säätää kengät...

Alkumatkan reitti oli tasaista taivallusta. Melko pian päästiin metsän suojaan ja puut olivat kauniin valkoisina. Myöhemmin reitti nousi vaaran rinteille ja välillä Syöte näkyi komeasti. Aurinko paistoi kauniisti valaisten paikoitellen maisemaa puineen. Itse kiersin pidemmän reitin ja loppumatkasta hämärä laskeutui hienosti ympärille. Otsalampun olisi kyllä saanut varata rinteeltä laskeutumiseen, jos olisin ollut myöhemmin liikkeellä. Taas kerran muistui mieleeni se, että valoisaa ei tammikuun alkupäivinä ole kovin pitkään. Loppumatkan taipaleelta löytyi kota ja sinne olisi mukava poiketa tulille joskus.

Ehdottomasti kiva reitti. Kiiitokset Syötteen väelle reitin merkkaamisesta!

Alkumatkaa

Metsässä


Puhdasta

Valoa

Reitti kohti aurinkoa....

Kynttiläpuut valkoisena


Tammikuun alkupäivän valo

Selkeöt reittimerkit :-)

Joku on ollut liikenteeessä?

Syötteen rinteet


Syötteen rinteet näkyvät!


Pakkaspäivän roosaa

Puhdasta valkoista!


Kodasta nousee savu :-)

Syötteen valot iltapäivän hämärässä



perjantai 22. tammikuuta 2016

Elämästä: Kausikortti sirkukseen!

Pakkasiltapäivän kunniaksi selasin vanhoja valokuvia. Ennen luontokuvauksen aloittamista keskityin lähinnä lapsilaumamme ikuistamiseen. Siitä voin olla nyt onnellinen. Kuvat löytyvät kätevästi koneen kovalevyltä ja niitä on toisinaan mukava katsoa. Tai....Esikoiselle on tehty myös vauva-albumi kokonaan ja toisen lapsen albumia on koottu viisi ensimmäistä sivua. Onneksi on olemassa tietokone ja kuvat. Minulla on valokuvamuisti. Kuvat palauttavat mieleen monta hyvää tai näin muistoissa hyvää tilannetta. 

Kuten sen, kuinka vilkas lapsi numero kaksi oli pienenä. Parivuotiaan pellavapään kanssa mietin ulos lähtiessä, pitäisikö hänen kaulaansa laittaa koiranpanta. Niin terävät olivat hampaat vesselillä ja ne iskivät lujaa jokaiseen lelua lähestyneeseen tunkeilijaan. Leikkipuistokäynnit olivat kaikkea muuta kuin rentouttavia. Jo kaukaa pystyin havainnoimaan puistossa istuskelevan äitilauman katseet -ainakin kuvittelin niin. Me olimme tulossa.

Samainen lapsi herätti ihastusta eräällä Helsingin reissulla. Se oli Suomelle historiallinen kevät. Lordi oli voittanut Euroviisut ja kaksivuotiaamme lauloi joka paikassa täydestä sydämestä "Hard rock Hallelujaaaa". Olimme viettäneet päivän Korkeasaaressa ja menimme syömään. Nuoren miehen naama oli eläintarhavierailulta ehkä hieman laikukas ja hän varmaan muistutti etäisesti jotain eläintarhan asukkia laulaessaan kuuluvalla äänellä Haartrokkia täpötäydessä ravintolassa. Tarjoilija kysyi, olimmeko kenties ottaneet mukaamme lemmikin Korkeasaaresta. Onneksi en ole ihmistyyppiä, joka vetäisi herneen helposti nenään. Sinne olisi saattanut sujahtaa tilanteessa isohko herne.

Lapseen nro kaksi liittyy oikeastaan eniten vauhdikkaita muistoja. Lapsi nro yksi (Lapsellista elämää) oli pienenä itse rauhallisuus ja oikeastaan emme tienneet lapsiperheen elämästä mitään ennen trion syntymistä. Olimme saaneet vapaalipun sirkukseen - kausipaikalle. Eikä sitä lippua voinut kaupata seuraavalle.

Lapsi nro kaksi oppi sanomaan ärrän pienenä, kaksivuotiaana Isänsä poika. En aivan mahdottomasti ollut äitipiiri-ihmisiä. Sangen sosiaalisena ihmisenä ja kaikkia opuksia sekä kirjoja lukeneena katsoin kuitenkin parhaaksi raahautua perhekerhoon kerran viikossa. Erään ystävän kanssa laahustimme matkan ja taisimme keskustella edellisen yön unista. Niissä ei hirveästi ollut kyllä keskusteltavaa. Äiti-lapsi-kerhossa sitten rupateltiin mukavia muiden äiti-ihmisten kanssa tai minä juoksin pienen viikarini perässä. Maha pystyssä -seuraavaa odottaen. Tosi vikkelä oli kakkonen jaloistaan ja sukkela suustaan. Lastentarhanopettaja sai kuulla selkeällä suomella "L sanoo perrrkele"  Tuli ärrä komeasti. Me fiksuina käänsimme moisen kiroilun niin, että poika oppi sanomaan " L sanoo Tampere" Se toimi siihen asti kunnes vanhempani pihalla isäni koulukaveri kertoi tyttärensä asuvan Tampereella. Poika muisti taas Perkeleen ja sitä viljeltiin ahkerasti.

Lapsi nro kolme syntyi 1,5 vuoden ikäerolla veljeensä. Tytöllä oli ruhtinaalliset unenlahjat ja rauhallinen neiti oli myös. Hän oppi puhumaan aikaisin ja juttua on siitä asti piisannut. Useita kertoja olisin halunnut survoa korvatulpat korviini tai väkijoukon korviin hetkellä jollon neiti avasi suunsa mielestäni kyseenalaisessa tilanteessa. Päiväkerhon Jumalanpalveluksessa ja esiintymisessä kuulin kirkonpenkkiin, että nyt neiti keskustelee edessä pastorin kanssa. Paikalle saapuessaan hän ilmoitti kirkkaalla äänellä: "Äiti, tuo Jumala tuolla edessä ei tiennyt, että me ollaan L ja A." Eihän me kirkossa juuri käyty, mistäpä tyttö olisi tiennyt. Ja hyvähän Jumalankin oli tietää asia.

Uimahallireissulla pukuhuoneen hiljaisuuden rikkoi samaisen tytön kuuluva toteamus "Äiti tuolla naisella on isompi maha kuin sinulla". Mainitaan nyt vielä, että Tuo Nainen oli viimeisillään raskaana!

Neiti oli ja on myös hyvin sosiaalinen lapsi. Pienempänä hän huuteli aidan yli naapurin pojille ja työmiehille, että tulkaa tekin kahville. Pienellä kasvatuksella olemme saaneet moisen kuitenkin kitkettyä tai sitten ikä on tehnyt tehtävänsä.

Lapsi nro neljä - Mitähän hänestä kertoisin? Ehkä kerron sen, että lapsen nro neljä synnyttyä ajattelimme, että nyt meidän täytyy kunnostautua ja tarjota lapsillemme mahdollsuuksia harrastaa. Partio oli mielestämme hyvä harrastus ja muistan aina, kun olin pukenut lapset lupauksenantoon viimeisen päälle nätiksi ja nuorimmainen kulki näppärästi mukana. Istuimme kerrankin ajoissa tilaisuudessa ja katsoimme hymyillen toisiamme. Hetken päästä katsoimme ympärillemme hieman tarkemmin ja yhtään tuttua naamaa ei näkynyt. Olimme kyllä ajoissa, mutta väärän lippukunnan tilaisuudessa. Hetken päästä menimme koko sirkuksen vahvuudella oikean lippukunnan tilaisuuteen ollen tyylikkästi myöhässä.

Kausikortti  sirkukseen oli edelleen voimassa :-)










torstai 21. tammikuuta 2016

Pakkaspäivän huvit

Ensi viikolle on luvassa lauhtuvaa. Sääennusteen mukaan Suomessa siirrytään näistä arktisista lukemista nollan tuntumaan. Ulkoilun kannalta sään lauhtuminen on kyllä jo tervetullutta. Pakkasella ulkoilua on nyt tullut tarpeeksi ja olisi hyvä päästä vaikka hiihtämään. 

Pakkaskelin hyvä puoli on se, että kameralla saa taltioitua hienoja otoksia. Pakkanen ja talvi ovatkin yksi parhaista yhdistelmistä kuvaamiseen - mielestäni.  Jostain netin kuvasta bongasin muun muassa Jyrävä-kosken jäätymisen. Oli hieno kuva, 

Harrastelijanakin saa ihan kivoja räpsyjä ja digiaikana on se hyvä puoli, ettei tarvitse ostaa kilokaupalla filmirullia ja suuri yleisö ei tiedä, onko kuvia otettu kymmenen vai sata.

Auringonnousu ja sen kuvaaminen olivat pakkasaamun teemana muutama viikko sitten Syötteellä. Samaiselta reissulta kuvasin myös auringonlaskua. Kuvauspaikkana oli sama reitti -pyörätie Syötteen huipulle ja takaisin. Ei tullut muita lenkkeilijöitä vastaan ja pakkanen huiteli kolmessakymmenessä. Olen muutaman kerran ajanut autolla kuvaamaan aamun tai illan valoilmiötä. Päätin, että vastaisuudessa kipaisen ylös aina jalan. Silloin tulee tehtyä hyvä lenkki ja valaistus muuttuu erinäköiseksi minuuttien ja tunnin kuluessa. Näkee enemmän.


Illan sininen hetki


Värejä

Kylmää


Hämärtyvässä illassa

Ylhäällä tunturissa

Lomamökkejä ilta-auringossa

Auringon viimeiset säteet


Raitoja taivaalla


Takaisin alhaalla- sinisessä maisemassa




Yön jälkeen koittaa taas uusi aamu :-)


sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Koronjää, Posio

Joulukuun alkupuolella avattiin Posion Korouomalle uusi päiväreitti, Koronjää. Tulevasta reitistä kertovat jutut herättivät mielenkiintoni jo ennen reitin avaamista. Reitillä olisi ja on pituutta sopivasti viisi kilometriä. Sopivasti siinä mielessä, että myös lapset jaksaisivat kiertää sen. Reitti on ympärivuotinen ja vielä rengasreitti. Reitin varrella on nähtävänä kolme isoa jääputousta: Jaska Jokunen, Mammuttiputous ja Ruskea virta. Sinne siis.

Meille reitti on varsin oivallisella sijainnilla. Oulusta sinne on näppärät n.250 kilometriä, mutta vielä parempi Korouoma on sijainnillisesti asuntovaunumme talvipaikkaan nähden. Syötteeltä on enää matkaa rapiat sata kilometriä ja kaupassakäynnin yhteydessä näppärästi hoituisi siis myös reitin katsastaminen.

Matkaan lähdimme noin kuukausi Koronjään avaamisen jälkeen. Sää oli kirpeä pakkaspäivä (-20 astetta) ja liikkeelle lähdimme niin, että Saukkovaaran pyskäköintipaikalla olimme yhdentoista aikoihin aamupäivästä. Pikaisella kalkulaattorilla laskettuna valoisan aikaa oli jäljellä 3-4 tuntia ja se riittäisi reitin kiertämiseen leppoisaan tahtiin lapsilaumamme kanssa (7-11v). Mukaan oli pakattu makkarat, muuta evästä ja otsalamput.

Kävelimme reitin myötäpäivään niin, että nuotiopaikka ja kipuaminen takaisin parkkialueelle oli lopussa. Kiertosuunta oli hyvä. Hämärä laskeutui ympärille loppumatkasta, vasta viimeisellä ja helpolla baanalla.Väkeä oli liikkeellä muitakin. Putouksilla oli paljon kiipeilijöitä ja reitti oli erittäin vaihteleva ja monipuolinen. Tammikuun pakkasessa se oli suhteellisen helppo kiertää. Korkeuseroja oli kuitenkin runsaahkosti ja alamäet jyrkkiä sekä liukkaita. Huhtikuussa varmasti vielä liukkaampia. Alkumatkan reitti myötäili vanhaa hevostien pohjaa ja laskeutui myöhemmin uoman pohjalle. Reitti oli merkattu hyvin ja portaaton.

Katsoimme parhaaksi laskea jyrkimmät alamäet pyllymäkeä koko porukka ja siitäpä olivat lapset innoissaan. Perinteistä valitusta kuului matkan loppuvaiheessa. Melkoisia sissejä lapset kyllä olivatkin, sillä nuotiopaikalla seisoskellessa tuli pakkasessa vilu myös minulle lämpimästä varustuksesta huolimatta. Hyvä oli sitten rinteessä kävellä ylös ja päästä takaisin lämpöihin. Itse olin ainakin varsin tyytyväinen loppumäkeen ja otsalamppuihin, joiden viehätyksellä reitti kylmyydestä huolimatta kierrettiin loppuun asti ja kaikille jäi hyvä mieli.

Korouoma valittiin vuoden 2015 retkikohteeksi, eikä suotta! Täytyy kiertää reitti myös muina vuodenaikoina.

Alkumatka baanaa kierimällä

Hannunkallion näköalapaikalta näkyvä putous

Sulaa vettä

Leikkiä sillalla

Reitti hyvin merkattu

Liukkaat kohdat pyllymäkeä -ensi kerralla liukuri mukaan!

Näkymä putoukselle





Köysikaiteet apuna kiipeämisessä



Seikkailu lumessa


Lumitaidetta










Ruskea virta

Notskilla

Otsalampun valossa

Ilta hämärtää