Ennen suunnitteilla olevaa Riisitunturin tämän talven valloitusta on hyvä muistella menneitä :-)
On täydellisiä retkiä ja sitten on niitä retkiä, jotka epätäydellisyydessään ovat täydellisiä ja ikimuistoisia. Lapsiperheessä ne voivat olla esimerkiksi hiihtolomia idyllisessä mökissä, jonka pesukoneen kestävyyttä testataan viikon verran. Epätäydellisillä retkillä voi myös sattua asioita, joita ei ehkä ole tullut ajatelleeksi.
Me opettelimme viime talvena talvivaunuilua ja erityisesti vaunun vetämistä talvella yhden epätäydellisen, mutta niin ikimuistoisen retken verran. Jarrullisen vaunun vetäminen kohtuullisella vetoautolla ei pitäisi olla ongelma talvikelillä. Pieni kurkistus sääennusteeseen voi olla silloin tällöin paikallaan.
Reissu suuntautui Riisitunturin komeisiin tykkymaisemiin. Tykystä oli tosin jäljellä sillä reissulla vain murto-osa normaalin talven helmikuun tilanteeseen nähden.
Matka vaunu perässä tällaiselle keski-ikäiselle tavistallaajalle peilijäisellä tiellä oli seikkailu pahimmasta päästä. Onneksi takapenkillä ei ollut lapsilaumaa sillä kertaa. Kuusamontie oli vielä kohtuullinen ajettava, vaikka vettä satelikin. Viimeiset 90 kilometriä tietä Taivalkoski-Posio kestivät meiltä kolme tuntia. Tie oli vesijäällä ja yhdistelmässämme ei ollut minkäänlaista pitoa alla.
Aika villi tunne on, kun asuntovaunu lähtee heittelemään auton takana holtittomasti ja autonkaan renkaiden alla ei pitoa ole.
Kävimme matkalla jonkinmoista keskustelua siitä, pitäisikö jääketjut viritellä auton eturenkaisiin. Lopulta tuli sitten mäki, johon yhdistelmä jäi ja saimme (tai mies sen teki) rinteessä pimeällä laittaa jääketjut Volkkarin eturenkaisiin. Ennen ketjuja auto lähti komeaan luisuun vaunuineen alaspäin - tulosuuntaan. Auton jarrun, käsijarrun ja vaunun jarrun avulla yhdistelmä kuitenkin pysyi tiellä. Minä hyppäsin kuskin paikalle ja poljin jarrua koko jääketjujen vaihtourakan ajan.
Jarrua ei saamani jälkiohjeistuksen mukaan tarvitse polkea niin, että jalka menee auton lattiasta läpi. Ei se mennyt, mutta reisi kramppasi aika pahasti ja perille päästyämme piti vähän rentouttavaa ottaa lihaskipuun ja traumoihin. Siinä hötäkässä hävisi myös yksi kännykkä tienvarrelle, kun jouduin loikkimaan autosta ulos ja takaisin sisälle.
Ehjin nahoin selvittiin ja perillä Lomakeskus Himmerkissä katsoimme tyytyväisenä iltaisin maailman huonoimpia elokuvia ja päivät kuluivat hiihdellessä ja lumikenkäillessä Riisillä ja Karitunturilla.
Ihan varmasti minua ei saa asuntovaunun vetämiseen tai vänkäriksi jääkelillä enää koskaan. Sen verran itsesuojeluvaistoa minulla on. Paluumatka sujui kuitenkin kommelluksitta normaalissa talvikelissä.
Säätiedotukseen on silloin tällöin aina hyvä vilkaista.
Riisin ja Karitunturin komeat maisemat:
