Pakkasiltapäivän kunniaksi selasin vanhoja valokuvia. Ennen luontokuvauksen aloittamista keskityin lähinnä lapsilaumamme ikuistamiseen. Siitä voin olla nyt onnellinen. Kuvat löytyvät kätevästi koneen kovalevyltä ja niitä on toisinaan mukava katsoa. Tai....Esikoiselle on tehty myös vauva-albumi kokonaan ja toisen lapsen albumia on koottu viisi ensimmäistä sivua. Onneksi on olemassa tietokone ja kuvat. Minulla on valokuvamuisti. Kuvat palauttavat mieleen monta hyvää tai näin muistoissa hyvää tilannetta.
Kuten sen, kuinka vilkas lapsi numero kaksi oli pienenä. Parivuotiaan pellavapään kanssa mietin ulos lähtiessä, pitäisikö hänen kaulaansa laittaa koiranpanta. Niin terävät olivat hampaat vesselillä ja ne iskivät lujaa jokaiseen lelua lähestyneeseen tunkeilijaan. Leikkipuistokäynnit olivat kaikkea muuta kuin rentouttavia. Jo kaukaa pystyin havainnoimaan puistossa istuskelevan äitilauman katseet -ainakin kuvittelin niin. Me olimme tulossa.
Samainen lapsi herätti ihastusta eräällä Helsingin reissulla. Se oli Suomelle historiallinen kevät. Lordi oli voittanut Euroviisut ja kaksivuotiaamme lauloi joka paikassa täydestä sydämestä "Hard rock Hallelujaaaa". Olimme viettäneet päivän Korkeasaaressa ja menimme syömään. Nuoren miehen naama oli eläintarhavierailulta ehkä hieman laikukas ja hän varmaan muistutti etäisesti jotain eläintarhan asukkia laulaessaan kuuluvalla äänellä Haartrokkia täpötäydessä ravintolassa. Tarjoilija kysyi, olimmeko kenties ottaneet mukaamme lemmikin Korkeasaaresta. Onneksi en ole ihmistyyppiä, joka vetäisi herneen helposti nenään. Sinne olisi saattanut sujahtaa tilanteessa isohko herne.
Lapseen nro kaksi liittyy oikeastaan eniten vauhdikkaita muistoja. Lapsi nro yksi (Lapsellista elämää) oli pienenä itse rauhallisuus ja oikeastaan emme tienneet lapsiperheen elämästä mitään ennen trion syntymistä. Olimme saaneet vapaalipun sirkukseen - kausipaikalle. Eikä sitä lippua voinut kaupata seuraavalle.
Lapsi nro kaksi oppi sanomaan ärrän pienenä, kaksivuotiaana Isänsä poika. En aivan mahdottomasti ollut äitipiiri-ihmisiä. Sangen sosiaalisena ihmisenä ja kaikkia opuksia sekä kirjoja lukeneena katsoin kuitenkin parhaaksi raahautua perhekerhoon kerran viikossa. Erään ystävän kanssa laahustimme matkan ja taisimme keskustella edellisen yön unista. Niissä ei hirveästi ollut kyllä keskusteltavaa. Äiti-lapsi-kerhossa sitten rupateltiin mukavia muiden äiti-ihmisten kanssa tai minä juoksin pienen viikarini perässä. Maha pystyssä -seuraavaa odottaen. Tosi vikkelä oli kakkonen jaloistaan ja sukkela suustaan. Lastentarhanopettaja sai kuulla selkeällä suomella "L sanoo perrrkele" Tuli ärrä komeasti. Me fiksuina käänsimme moisen kiroilun niin, että poika oppi sanomaan " L sanoo Tampere" Se toimi siihen asti kunnes vanhempani pihalla isäni koulukaveri kertoi tyttärensä asuvan Tampereella. Poika muisti taas Perkeleen ja sitä viljeltiin ahkerasti.
Lapsi nro kolme syntyi 1,5 vuoden ikäerolla veljeensä. Tytöllä oli ruhtinaalliset unenlahjat ja rauhallinen neiti oli myös. Hän oppi puhumaan aikaisin ja juttua on siitä asti piisannut. Useita kertoja olisin halunnut survoa korvatulpat korviini tai väkijoukon korviin hetkellä jollon neiti avasi suunsa mielestäni kyseenalaisessa tilanteessa. Päiväkerhon Jumalanpalveluksessa ja esiintymisessä kuulin kirkonpenkkiin, että nyt neiti keskustelee edessä pastorin kanssa. Paikalle saapuessaan hän ilmoitti kirkkaalla äänellä: "Äiti, tuo Jumala tuolla edessä ei tiennyt, että me ollaan L ja A." Eihän me kirkossa juuri käyty, mistäpä tyttö olisi tiennyt. Ja hyvähän Jumalankin oli tietää asia.
Uimahallireissulla pukuhuoneen hiljaisuuden rikkoi samaisen tytön kuuluva toteamus "Äiti tuolla naisella on isompi maha kuin sinulla". Mainitaan nyt vielä, että Tuo Nainen oli viimeisillään raskaana!
Neiti oli ja on myös hyvin sosiaalinen lapsi. Pienempänä hän huuteli aidan yli naapurin pojille ja työmiehille, että tulkaa tekin kahville. Pienellä kasvatuksella olemme saaneet moisen kuitenkin kitkettyä tai sitten ikä on tehnyt tehtävänsä.
Lapsi nro neljä - Mitähän hänestä kertoisin? Ehkä kerron sen, että lapsen nro neljä synnyttyä ajattelimme, että nyt meidän täytyy kunnostautua ja tarjota lapsillemme mahdollsuuksia harrastaa. Partio oli mielestämme hyvä harrastus ja muistan aina, kun olin pukenut lapset lupauksenantoon viimeisen päälle nätiksi ja nuorimmainen kulki näppärästi mukana. Istuimme kerrankin ajoissa tilaisuudessa ja katsoimme hymyillen toisiamme. Hetken päästä katsoimme ympärillemme hieman tarkemmin ja yhtään tuttua naamaa ei näkynyt. Olimme kyllä ajoissa, mutta väärän lippukunnan tilaisuudessa. Hetken päästä menimme koko sirkuksen vahvuudella oikean lippukunnan tilaisuuteen ollen tyylikkästi myöhässä.
Kausikortti sirkukseen oli edelleen voimassa :-)
Samainen lapsi herätti ihastusta eräällä Helsingin reissulla. Se oli Suomelle historiallinen kevät. Lordi oli voittanut Euroviisut ja kaksivuotiaamme lauloi joka paikassa täydestä sydämestä "Hard rock Hallelujaaaa". Olimme viettäneet päivän Korkeasaaressa ja menimme syömään. Nuoren miehen naama oli eläintarhavierailulta ehkä hieman laikukas ja hän varmaan muistutti etäisesti jotain eläintarhan asukkia laulaessaan kuuluvalla äänellä Haartrokkia täpötäydessä ravintolassa. Tarjoilija kysyi, olimmeko kenties ottaneet mukaamme lemmikin Korkeasaaresta. Onneksi en ole ihmistyyppiä, joka vetäisi herneen helposti nenään. Sinne olisi saattanut sujahtaa tilanteessa isohko herne.
Lapseen nro kaksi liittyy oikeastaan eniten vauhdikkaita muistoja. Lapsi nro yksi (Lapsellista elämää) oli pienenä itse rauhallisuus ja oikeastaan emme tienneet lapsiperheen elämästä mitään ennen trion syntymistä. Olimme saaneet vapaalipun sirkukseen - kausipaikalle. Eikä sitä lippua voinut kaupata seuraavalle.
Lapsi nro kaksi oppi sanomaan ärrän pienenä, kaksivuotiaana Isänsä poika. En aivan mahdottomasti ollut äitipiiri-ihmisiä. Sangen sosiaalisena ihmisenä ja kaikkia opuksia sekä kirjoja lukeneena katsoin kuitenkin parhaaksi raahautua perhekerhoon kerran viikossa. Erään ystävän kanssa laahustimme matkan ja taisimme keskustella edellisen yön unista. Niissä ei hirveästi ollut kyllä keskusteltavaa. Äiti-lapsi-kerhossa sitten rupateltiin mukavia muiden äiti-ihmisten kanssa tai minä juoksin pienen viikarini perässä. Maha pystyssä -seuraavaa odottaen. Tosi vikkelä oli kakkonen jaloistaan ja sukkela suustaan. Lastentarhanopettaja sai kuulla selkeällä suomella "L sanoo perrrkele" Tuli ärrä komeasti. Me fiksuina käänsimme moisen kiroilun niin, että poika oppi sanomaan " L sanoo Tampere" Se toimi siihen asti kunnes vanhempani pihalla isäni koulukaveri kertoi tyttärensä asuvan Tampereella. Poika muisti taas Perkeleen ja sitä viljeltiin ahkerasti.
Lapsi nro kolme syntyi 1,5 vuoden ikäerolla veljeensä. Tytöllä oli ruhtinaalliset unenlahjat ja rauhallinen neiti oli myös. Hän oppi puhumaan aikaisin ja juttua on siitä asti piisannut. Useita kertoja olisin halunnut survoa korvatulpat korviini tai väkijoukon korviin hetkellä jollon neiti avasi suunsa mielestäni kyseenalaisessa tilanteessa. Päiväkerhon Jumalanpalveluksessa ja esiintymisessä kuulin kirkonpenkkiin, että nyt neiti keskustelee edessä pastorin kanssa. Paikalle saapuessaan hän ilmoitti kirkkaalla äänellä: "Äiti, tuo Jumala tuolla edessä ei tiennyt, että me ollaan L ja A." Eihän me kirkossa juuri käyty, mistäpä tyttö olisi tiennyt. Ja hyvähän Jumalankin oli tietää asia.
Uimahallireissulla pukuhuoneen hiljaisuuden rikkoi samaisen tytön kuuluva toteamus "Äiti tuolla naisella on isompi maha kuin sinulla". Mainitaan nyt vielä, että Tuo Nainen oli viimeisillään raskaana!
Neiti oli ja on myös hyvin sosiaalinen lapsi. Pienempänä hän huuteli aidan yli naapurin pojille ja työmiehille, että tulkaa tekin kahville. Pienellä kasvatuksella olemme saaneet moisen kuitenkin kitkettyä tai sitten ikä on tehnyt tehtävänsä.
Lapsi nro neljä - Mitähän hänestä kertoisin? Ehkä kerron sen, että lapsen nro neljä synnyttyä ajattelimme, että nyt meidän täytyy kunnostautua ja tarjota lapsillemme mahdollsuuksia harrastaa. Partio oli mielestämme hyvä harrastus ja muistan aina, kun olin pukenut lapset lupauksenantoon viimeisen päälle nätiksi ja nuorimmainen kulki näppärästi mukana. Istuimme kerrankin ajoissa tilaisuudessa ja katsoimme hymyillen toisiamme. Hetken päästä katsoimme ympärillemme hieman tarkemmin ja yhtään tuttua naamaa ei näkynyt. Olimme kyllä ajoissa, mutta väärän lippukunnan tilaisuudessa. Hetken päästä menimme koko sirkuksen vahvuudella oikean lippukunnan tilaisuuteen ollen tyylikkästi myöhässä.
Kausikortti sirkukseen oli edelleen voimassa :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti