maanantai 12. lokakuuta 2015

Pieni Karhunkierros syyskuussa 2015

Pieni Karhunkierros (12 km) on suuren yleisön hyvin tuntema päiväreitti Oulangan kansallispuistossa. Kierrosta mainostetaan muun muassa Oulangan kansallispuistoksi pienoiskoossa.
Kierros on maisemaltaan näyttävä ja monipuolinen. Se on myös yllättävän vaativa, ei mikään pikkuinen pyrähdys. Toisaalta se soveltuu myös lapsiperheille, joissa on isompia lapsia tai osamatkana myös pienemmille muksuille. Olemme omien lasten kanssa kiertäneet siitä osuuden Juuma-Myllykoski-Jyrävä-Juuma nuorimmaisen ollessa viisivuotias. Taukopaikkoja on hyvin.

Pienen Karhunkierroksen on löytänyt moni ja miinuksena onkin sen ruuhkautuminen ainakin sesonkiaikana. Itse tästä lähtien varon lähtemästä liikenteeseen ruskalauantaina. Oli sattuman kauppaa, että valitsimme kierroksen kiertämiseen sunnuntain. Tapasimme matkan varrella pariskunnan, jolla on tapana kiertää kierros sekä lauantaina että sunnuntaina syyskuussa. Lauantaina oli kuulemma ollut liikenteessä ennätysmäärä porukkaa ja sen kertoivat myös vieraskirjat. Sunnuntain kävijämäärä oli siedettävä.

Kesällä 2014 kiersimme osakierroksen lasten kanssa kesäkuussa ja silloin porukkaa oli harvakseltaan. Pääsin tosin silloinkin ihailemaan muutaman päiväretkeläisen repuistaan kaivamaa tavaramäärää nyssyköineen ja pussukoineen. Välineurheilua pitkälti on retkeily nykyään ja mennyttä ovat Rukan kumipuvut ja lantsarit. 

Pienelle Karhunkierrokselle osuu monta näyttävää nähtävyyttä:

- Myllykoski
- Jyrävä
- Aallokkokoski
- Riippusillat

Alla kuvakoostetta syyskuun retkeltä. Kiertoaika oli n. 5 tuntia taukoineen.


Myllykoski

Ristikallio

Myllykoski


Jyrävä tihkusateessa








Ei kommentteja: