keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Pyhityksen valloitus (3,5 km) 17.10.2015

Tämän syysloman suunnitelmat teimme enemmän luontopainotteiseksi. Vaunu on viety Syötteen maisemiin ja sitä nyt sitten pitää käyttää :-) Lapset kyllä hieman protestoivat ajatusta metsälomasta, mutta kokemuksesta tiesin, että kyllä ne kovasti tykkäävät kuitenkin kulkea luontopoluillla. Syysloman reissumme koostuvat kahdesta pidennetystä viikonlopusta - molemmat Pudasjärven selkosille Syötteen maisemiin. Väliajat vietämme kotona ja ilokseni sain tämän aamun Kalevasta lukea, etttä Action- messuille (perinteinen syyslomapuuhamme) sai jonotella tunteja pomppulinnaan. Luojan kiitos, säästyin hermoja raastavalta väentungokselta. 

Takanamme on nyt tätä kirjoittaessa reissu nro 1 tälle syyslomalle ja kävipä niin, että yksi lapsistamme halusi jäädä Syötteelle tuttumme vaunulle. Niin tylsää siis oli.

Reissulla nro 1 kävimmme valtaamassa Taivalkosken Pyhityksen (422m meren pinnasta) Pyhitykselle lähdimme lauantaina heti Syötteelle saapumisen jälkeen.

Alkumatka oli metsäautotietä n. 0,5 kilometriä. Sen olisi kyllä voinut hurauttaa autollakin. Polku alkoi heti nuotiopaikan jälkeen kivisenä ja paikoin märkänä. Alkumatkasta kuului pikkumieheltä perinteiset "En jaksa enää". Katsoin parhaaksi kertoa retkirepun evässisällön ja johan matka alkoi taittua joutuisammin. Huipulla saisi välikeksit. 



Nuotiopaikalta ja polun varsinaisesta lähtöpisteestä on matkaa Pyhityksen huipulle noin kilometri. Kulkijoita reitillä oli kolme muuta seuruetta meidän lisäksemme eli ei mitenkään hirveän ruuhkaista.




Ruskan värejä oli vielä jäljellä ja näkymät avarat. Ilma oli lokakuiseksi lämmin. Rukan syyslomarinteissä mahtaa olla kova ylläpitäminen liki kymmenen asteen lämpötilassa.



Huipulta avautui upeat näkymät ympäröivään seutuun. Kiikareilla varustettu vastaantulija kertoi kiikaroineensa Rukan lumetettua rinnettä. Lapsista oli mukavaa korkeuksissa, kivet ja näkymä ylhäällä olivat pienen kipuamisen arvoinen.





Paluumatkalla saimme lähes koko matkan ihailla komeita maisemia. Lapsista alamäki oli kevyempää kulkea. Itse sain kyllä  katsella jalkoihin paljon enemmän. Kivet olivat todella liukkaita.



Nuotiopaikalla alhaalla oli taivalkoskelaisseurue lapsineen. Heiltä saimme arvokasta tietoa lähialueen retkireiteistä. Soiperoinen kuulosti hyvältä, kuten myös Salmitunturin autiotupa. Talvella sinne voi kuulemma hiihdellä ja nousta tunturiin katsomaan tykkylumipuita. On hyvä, että ei tekeminen retkeilyn osalta lopu :-) Makkaranpaiston jälkeen kävelimme hämärtyvässä illassa kohti autoa ja paluukyytiä caravanalueelle.

Ei kommentteja: