Yöretki Rytivaaran varaustuvalle 23-24.10

Syysloman suunnitelmat oli lukittu, kun näin syyskuussa mieheni kanssa patikoidessa Rytivaaran torpan peltoineen. Sinne olisi päästävä yökuntiin lasten kanssa. Tähän ikään mennessä olen huomannut, että tilaisuuteen kannattaa tarttua heti, jos ajatus on edes vähän kelvollinen. Suunnitelmat jäävät helposti suunnitelmiksi, jos ei niitä lukitse kalenteriin. 

Saimme houkulteltua retkelle mukaan myös ystäväperheemme lapsineen. Tupa olisi kenties tarpeeksi tilava isommankin - tässä tapauksessa neljän aikuisen ja kuuden lapsen -yöpymiseen. 

Yöretkiä emme ole varaus- tai autiotuville katraamme kanssa toteuttaneet. Autiotuville majoittuessa riskinä on, että saapi nukkua varvikossa. Viisi ihmistä ei aina välttämättä tupaan mahdu. Varaustupa on hyvä vaihtoehto ja Rytivaaran varaustupa vielä parempi. Idylli on täydellinen, eikä sitä voi romuttaa edes tappeleva ja kiljuva lapsilauma. Omamme siis. Vieraskoreita ovat, joten parempi on lähteä matkaan isommalla porukalla.

Pakkaamisessa meinasi pieni epätoivo vallata positiivisen luonteeni. Omistamme yhden ison Savottan 30 vuotta vanhan putkirinkan (toimii täydellisesti!). Sen lisäksi meillä on yksi Fjällrävenin iso päiväreppu tai pieni rinkka (n. 45 litraa). Lasten käyttöön annoimme kolme pientä päiväreppua. Jokainen saisi kantaa vähintään oman makuupussin. 

Tavaraa oli ihan kiitettävästi ja mies sai kannettavakseen taatusti 40 kiloa painavan Savottan. Heikompi rinkka olisi pettänyt ja heikompi mies luhistunut taakkansa alle. 

Tavarat saatiin kuitenkin pakattua ja pääsimme lähtemään. Pudasjärvelle matkatessa satoi paljon ja vaihdoimme toisen retkiperheen edustajan kanssa some-viestejä ja uskottelimme toisillemme, että kyseessä olisi vain pieni tihkusade. Noin kahden aikaan iltapäivällä olimme valmiina lähtöön Rytivaaran hiekkatien parkkipaikalta. Vettä tuli edelleen, mutta eihän retkeä enää voisi perua. Vain Elämää ja viltti saisi odotella seuraavaa kertaa....

Kameran linssikin pääsi kostumanaan heti parkkipaikalla. Tylsähköä ja märkää yhdyspolkua pitkin lähdimme kuitenkin marssimaan kohti määränpäätä. Neljä kilometriä taivallusta olisi edessä. Jokainen kantoi oman kantamuksensa. Sateessa kulkeva saattue oli liikuttava näky.

Vaikka entinen tekninen takki päästi vedet jossain välissä läpi lahjakkaasti, matkaa oli mukava taittaa. Suon väritys sateessakin oli kaunis. Lapsille - nuorimmat seurueesta  ekaluokkalaisia- sateinen alkumatka, kastuminen ja myöhemmin retkellä torpan pihapiirin pimeys, tarjosivat sopivasti itsensä ylittämistä ja jännitystä. Kaikki jaksoivat myös sateisen taipaleen hyvin.

Viimeiset metrit torpalle olivat raskaita. Varaustuvalle päästyämme sytytimme tulisijan, söimme suklaata sekä leipää ja ripustimme kamppeita kattoparruihin ja seinänaulakoihin kuivumaan. Tupa vaikutti yllättävän tilavalta. Ylälaverille mahtuisivat kaikki kuusi lasta nukkumaan ja alalaverille me aikuiset. Eikä tarvitsisi edes ihan vierekkäin nukkua. Tupa oli muutenkin siisti ja hyvin varustettu. Keittoastioita oli hyvin ja lavereiden patjat puhtaan oloiset. Meillä oli kyllä omatkin alustat ja muutenkin tavaraa ihan kiitettävästi.

Varaustuvan sauna pistettiin lämpiämään. Sauna oli vihitty käyttöön menneenä kesänä ja se tuo oman erityistunnelman paikkaan. Saunan käyttö kuuluu varaustuvan hintaan (88 euroa koko tupa, 11 euroa/hlö). Sauna on viehättävä ja hirsirakenteinen. Saunalle saadaan vesi vinttikaivosta. Sen vesi ei ole juomakelpoista ja vieraskirja kertoikin, että muutamia viikkoja aiemmin kaivossa oli uiskennellut hiiri. Varaustuvan lähistöllä on hete, josta mekin kävimme kauhomassa juomavettä. Keitimme veden varmuudeksi pakeilla eivätkä pakit menneet sekaisin.

Ilta alkoi hämärtämään tuvan pihamailla. Lapset keksivät monenmoista tekemistä. Pihapiiri oli oiva paikka leikkiä taskulamppuhippaa tai piilosta. Yhdessä he piilottivat aarteen pihamaalle ja tuleville retkeilijöille on vieraskirjaan jätetty kartta aarteen sijainnista. Etsimään siis kaikki :-)

Varaustupa tarjosi mainion yösijan. Pienessä varaustuvalle näkyvässä torpassa asuneiden ihmisten askeleet saattoi melkein kuulla pihapiirissä. Tarinoissa ne vähän elivätkin ja illalla nuotiolla kuului pimeästä metsästä monenmoisia ääniä. Tupa olisi mahtava paikka katsoa revontuliakin - pimeää kun on riittämiin. Yösijan unen laatua verotti ystäväperheellämme tupaan eksynyt sahuri - minä sahurin vaimona olen jo sahansoittoon tottunut. Elävä legenda kertoo toisesta tuttavapariskunnasta, joka Skotlannin yössä mietti vakavissaan teltan paikan siirtämistä, vaikkeivät edes samassa teltassa mieheni kanssa nukkuneet.

Aamu valkeni aurnkoisena ja tuvan niityt sekä ympäröivät puut olivat täynnä timantteja.

Aurinko lämmitti Rytivaaran kruununmetsätorppaa ja sen katto näytti olevan kuin tulessa. Myöhemmin päivällä torpan pelto loisti maaruskan väreissä. Iltapäivän puolella pihapiirin valtasi sumu. Tunnelma vaihtui tunnista toiseen. Rytivaaran varaustuvan tunnelma tuleekin osaltaan kruununmetsätorpasta. Kruununmetsätorppa on nykyisellään museoitu ja sen ovet ovat avoinna.

Pihapiirissä olevalla nuotiopaikalla on hyvä istuskella vaikkapa Rytivaaran kierroksen (9km) välitauolla ja fiilistellä paikan tunnelmaa. Kruununtorpan sisään pääsee katsomaan torppaa ja ajatukset väkisinkin siirtyvät menneeseen. Ei kruununtorpan rouvalla ollut aikaa tai tilaisuutta istua nuotiolla tai kirjoittaa blogia. Elämä oli kamppailua ja työtä. Torppa on rakennettu valtion eli kruunun maille  1800-luvun puolivälissä ja elämä siellä on ollut hyvin vaatimatonta. Torppa jäi tyhjilleen 1950 -luvulla ja itselle tuli yllätyksenä se, että torpalla -tiettömien taipaleiden takana- on asuttu siihen asti. Torpan historiasta ja muun muassa neljän hengen perheen katovuosina kohtaamasta kohtalosta voi lukea pihan infotauluista ja metsähallituksen sivuilta (Lähde http://www.luontoon.fi/rytivaara)

Torpan pihapiirissä valmistimme nuotiolla aterian seurueellemme heti pakkaushommien ja siivouksen jälkeen. Nuotiopaikka oli sateiden vuoksi lällykköä. Viidesluokkalaisemme sai lempinimekseen Rytivaaran sissi

Rytivaaran sissi

Ruokaa komppanialle!

Niin oli aika jättää torppa ja lähteä taivaltamaan kohti parkkipaikkaa. Matkalla kohtasimme loppusyksyn metsän värikirjoa. Valitsimme reitiksi lyhyemmän reitin, vaikka jossain välissä mielessämme kävi toinen polku. Jätimme sen kuitenkin seuraavaan kertaan ja pidimme matkalla monta valoukuvaus- ja keksitaukoa. Rinkkojen paino oli keventynyt ja reissu ikimuistoinen. Alla vielä kuvasaldoa paluumatkalta.

Lähes epätodelliset värit

Värejä

Sumuinen suo

Satumetsä